torstai, 3. syyskuu 2009

Juhlahumua

Juhlia riittää näin elo-syyskuun vaihteessa. Ensin juhlittiin minun parhaan kaverin isoveljen synttäreitä ja eilen minun isoveli täytti 8 vuotta. Tänään se väitti olevansa vielä 7, aika hassu! Viikonloppuna me mennään vielä yksivuotissynttäreille. Saadaan ihan hulluna herkkuja!

Eskarissa on ollut kivaa. Sieltä tulee välillä kotitehtäviä, joissa äitin pitää auttaa minua. Ensi viikolla me mennään metsäretkelle.

  • paita KappAhl
  • mekko Gymboree, UK eBay
  • sukkahousut Seppälä

  • paita Gymboree, US eBay
  • caprit Hannah Montana, US eBay

tiistai, 18. elokuu 2009

Ei otsikkoa

Ensimmäinen viikko eskaria on ohi ja siellä on tosi kivaa! Aamuherätyksiinkin alkaa jo tottua, äiti tulee herättämään jo ennen seitsemää, että ehdin syödä ennen taksin tuloa. Juu-u, minulla onkin ihan oma kyyti, joka hakee ja tuo. Kuskin nimi on Pasi ja se on ihan kiva. Se huono puoli tässä hommassa on, että joka ilta täytyy mennä ennen yhdeksää nukkumaan, muuten ei millään jaksa aamulla nousta.

Mitään muuta ihmeempää en ole ehtinyt tekemään. Eilen olin eskarin jälkeen kylässä Venlan luona ja tänään Venla oli meillä. Me ei nyt nähdä pariin päivään, kun Venla ei tule eskariin, tulee ikävä. Mutta perjantaina nähdään taas, eskarissa on leikkipäivä ja sinne saa viedä oman lelun. Viime viikolla otin kaksi ponia.

1250594332_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

  • paita Lindex, Pärnu
  • samettihousut, Dunnes Store, UK eBay

1250594360_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

  • paita Ratia, lahja mummolta
  • housut, Citymarket
  • sukat, Citymarket

torstai, 6. elokuu 2009

Ei otsikkoa

Tänään kävin tutustumassa eskariin, jossa aloitan sitten ensi tiistaina. Päiväkoti ja tädit oli minulle jo ennestään tuttuja, kun isoveljeni on käynyt myös eskarin siellä. Samaan ryhmään tulee ainakin kaksi minun kaveria, joiden kanssa oli kiva leikkiä jo nyt. Tutustumisen jälkeen lähdin leikkimään kaverini Venlan luo.

Nyt saattekin nähdä myös pikkuveljeni. Kaikki aina kysyy minulta, että autanko äitiä pikkuveljen hoitamisessa ja plääplääplää. No autan välillä. Vaippojen vaihtamisesta en tykkää, mutta viihdytän pikkuveljeä, kun äitin pitää tehdä ruokaa tai jotain muuta hommia. On se ihan kiva pikkuveli, mutta äiti voisi tuituttaa vähemmän sille ja enemmän minulle. Eilen äiti kyllä kerrankin askarteli minun kanssa. Me leikattiin ja liimattiin pahville sellaisia marjoja ja ötököitä ja ne ripustettiin naruun ja laitettiin koristeeksi minun huoneeseen.

1249551679_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

  • paita H&M
  • hame UK eBay
  • sandaalit isin ostamat
  • kädessä äitin uusi käsilaukku, UK eBay
  • pikkuveljen vaatteet Lindex

tiistai, 4. elokuu 2009

Ei otsikkoa

Nyt esittelenkin teille lomamuotia. Olin nimittäin heinäkuun lopulla viikon Pärnussa. Tänä vuonna ei ollut ihan niin aurinkoista kuin aiemmin, mutta päästiin me silti uimaan monena päivänä. Joka päivä me käytiin myös läheisessä leikkipuistossa ja isossa lelukaupassa. Ostin monta pikkuautoa ja legoja. Matkaan lähdin niin tohinalla, että hattu unohtui kotiin. Äiti osti sitten uuden ja samalla pari kivaa paitaakin, alennusmyynnistä kun sai kuulemma niin halvalla.

1249375139_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

  • paita Halpa-Halli
  • mekko Lindex, ostettu Porvoosta kirpparilta

1249375172_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

  • paita UK eBay
  • shortsit H&M

1249375188_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

  • hattu Lindex Pärnu
  • paita Lindex Pärnu
  • farkut H&M
  • kengät Citymarket

1249375209_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

  • uimapuku H&M
  • uimarengas on saatu lahjaksi mummolta

maanantai, 13. heinäkuu 2009

Ei otsikkoa

Olen täällä taas! Pitkä tauko on johtunut enimmäkseen pikkuveljestä, jonka sain huhtikuussa. Äidillä on niin kiire hoitaa sitä, ettei se ehdi joka päivä miettiä mitä minulla ja isoveljellä on päällä. Pian minulla alkaa eskari ja sitä varten äiti on ostanut uusia vaatteita. Ennen eskaria me kuitenkin lomaillaan.

Toissa viikonloppuna me oltiin koko porukalla asuntovaunuilemassa. Tässä ensimmäisessä kuvassa me ollaan Ruotsinpyhtäällä Ruukki Picnicissä. Siellä oli tosi paljon hienoja autoja ja minulla menikin hermot, kun äiti ei suostunut ottamaan minusta kuvaa niiden kaikkien vieressä.

1247481245_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

  • hattu on isin ostama
  • paita Lindex
  • hame H&M

Sunnuntaina me käytiin Porvoossa. Siellä oli vanhoja taloja ja kivoja poseerauspaikkoja, joihin sai laittaa oman pään. Isoveljen kanssa me kokeiltiin niitä kaikkia. Yhden kaupan edessä oli tämmöiset kivat tuolit, mitkä sopivat juuri minun kaltaiselleni prinsessalle.

1247481264_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

  • paita H&M
  • farkut H&M
  • lenkkarit Anttila

Viime viikonloppuna meidät kuskattiin taas johonkin autojuttuun Alastarolle. Siellä oli pelkkiä Fordeja, kun se oli sellainen Ford-tapahtuma. Me mentiin sinne meidän poliisiautolla. Isoveli ja minä löydettiin uusia kavereita, joiden kanssa oli tosi kivaa hyppiä hiekkarinteessä.

1247481282_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Me löydettiin myös paljon pulloja, kun kurkittiin kaikkiin roskiksiin. Äitin piti kaivaa ne sieltä, kun ei me itse ylletty. Kotimatkalla vietiin pullot kauppaan ja me saatiin niistä yli 5 euroa. Nyt minulle on muuten avattu ihan oma tili, jonne säästän rahaa.

1247481304_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

  • paita H&M
  • farkkucaprit Osh Kosh
  • kengät Citymarket